keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pentupäivityksiä ja shoppailua

Päätin taas ottaa kameran mukaan ulos, kun Neela ja Mila ovat ruvenneet touhuilemaan yhdessä ja sää suosi. En kyllä saanut yhtään julkaisukelpoista kuvaa leikeistä, joten muuta kuvasaastetta on silti tiedossa.
Pentu on kotiutunut erittäin hyvin ja vieraskoreus alkaa kadota. Ai tämä ei olekkaan yhtä helppo pentu, kuin Neela oli? Ehei. No onneksi miulla oli vielä "kortteja" käyttämättä ja yhteiselo on lähtenyt sujumaan hyvin ilman kommervenkkejä. Pissit ja kakat tulee pääsääntöisesti ulos, muutama vahinkopissi on tullut sisälle ja yöllä tulee yhdet mutta tämä on jo mielestäni aika hyvä saavutus pennulle! :)

Mila näyttää niin huvittavalta, kun mennään porukalla ulos ja penturessukka yrittää välillä tohkeissaan juosta isomman perässä - tai siis pomppia. :D Siitä onkin todistusaineistoa alla. Tänään käytiin myös kokeilemassa hihnakävelyä kolmestaan mutta ei siitä oikein mitään tullut. Neelan hihnakäytös on kärsinyt, kun olen nyt pitkän aikaa antanut sen liikkua vapaasti (No okei, minuu ärsytti kun en saanut sitä vetämistä kuriin sillä tavalla että se olis minua miellyttänyt vaikka mitä yritin... Tai siis ei se varsinaisesti vetänyt, mutta hihnan päässä on koko ajan pieni paine.). Mila käveli suht nätisti, vaikkakin olis halunnut kävellä välillä keskellä tietä. Nyt vaan kovasti hihnatreeniä kummallekkin - ja erikseen! Voi että kun miulla on taas virtaa ja inspiraatiota koiria kohtaan vaikka muille jakaa. :)



Innostuin myös shoppailemaan Mustista ja Mirristä muutaman pannan ja Peten koiratarvikkeelta krhm.. vähän evästä koirille.


Mila sai itselleen pentupannan kaveriksi Rukan pannan 20-30cm pituudessa. En tajunnutkaan ollenkaan, että tässä on heijastava ominaisuus. Tämä käy Milalle, kuin nappi silmään ja on ihanan pirtsakan värinen. :)


Tämä Rukan pirteän värinen panta odottaa vähän aikaa kaapissa, koska on astetta isompi, kuin edellinen - eli 30-40cm. Nopeastihan tuo penneli tähän pantaan kasvaa sopivaksi. Heh, ompas hassua sanoa noin. :D


                       
Tottakai Neelallekkin jotain! Mie tykästyin neitokaisen edelliseenkin Ratian pantaan, joten pakko miun oli ostaa toinen samanlainen joskin eri väreissä. Tämä tosin näyttää kuvassa ja onkin paljon keltaisempi kuin mitä Mustin ja Mirrin verkkokaupan kuvassa. Mutta ei haittaa, tykkään silti! :)

Lisäksi Peten koiratarvikkeella oli koiranruokatarjouksia joten tilasin 3 x 10kg RC Maxi Junioria satasella ja 3 x 10kg RC Maxi Adultia satasella - kotiinkuljetuksella tietty. Ups..

Vielä loppuun mainittakoon, että meikäläistä saa heittää erilaisilla haasteilla - mielellään koiriin liittyen. En kyllä pelkää tarttua tilaisuuteen ja tehdä haasteita, jotka ei blogin aiheeseen liittyisikään. Kiinnostaisiko teitä koirien varustepostaus?

Palataan!
- Ella

4 kommenttia:

  1. Haha, meille tuota vihreää on ollut Linkillä aina. Ihan mahtava toi Rukan panta oikeesti. Halpa ja kestävä ja pennulle ideaali, kun on leveä, ja siinä on isot säädöt. Mulla noita on vaan kolme, vihreä käytössä, keltainen tokopantana ja musta säästössä. Ja ratia! Toinen rakkauteni! Meillä on tätä sarjaa vaan valjaat, kun en pantaa tahtonut :''D

    Vitsi miten suloinen pentupallo! Pidät sitten bloggaamisen aktiivisena, että mä voin kuumeilla täällä pientä seefferilapsosta!

    VastaaPoista
  2. Vihreä on hyvä väri ja käy aika moneen paikkaan joten sitä on helppo sitten työntää joka paikkaan. ;) Mukava kuulla, että muutkin tykkää Rukasta ja Ratiasta! Mietin, että voisin jossain vaiheessa ostaa näitä pantoja lisääkin. Itselle en juuri koskaan shoppaile mut koirille on kiva shoppailla kaikenlaista.... ^^

    Mila kiittää kehuista ja potkii mammaa aina persuksille, että se käy edes jotain rustaamassa tänne blogin puolelle! Kuolaisia pusuja lähettelee täältä Neela ja Mila-riiviö. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi, jään seuraamaan! :) Tänne on kotiutumassa kolmen viikon päästä sakupentu. :) Ajattelin muuten hommata sille juuri nuo rukka pannat ja värit! :D

    VastaaPoista
  4. Moikka Maria ja tervetuloa seuraamaan meidän arkea! :) Onnea sinullekkin jo näin etukäteen tulevasta pennelistä. Nauti pennuntäyteisistä päivistä ja onnea pissakakkaralliin. :D Nuo Rukan pannat ovat hyviä ja ainakin miulla on vaan hyviä kokemuksia kyseisistä pannoista. Väritkin ovat todella ihania ja pannat monikäyttöisiä! :)
    - Ella

    VastaaPoista