lauantai 19. lokakuuta 2013

Nenänkäyttöä

Tänään ei ole tarjolla kuvia mutta sitäkin iloisempaa asiaa. Koira on ekan kesän aikana kehittynyt hurjasti henkilöhaussa ja voi vaan omistaja olla tyytyväinen! Tänään metsässä tehtiin kaksi haamua, jotka näytettiin Neelalle ja sillä aikaa kun kävin muualla kääntymässä, maalimiehet oli uponnut syvemmälle metsään piiloihin. Jo siinä vaiheessa, kun koira ensimmäisen kerran näki ukot, se ei meinannut nahkoissaan kestää. No, hallintaa harjoteltiin siinä..

Eka ukko, neiti sinkosi ja maalimiehen mukaan se käytti tosi hyvin nenäänsä ilmavainulla! Siellä sitten palloleikit ja uutta ukkoa etsimään. Toiselle ukolle se lähti samallalailla. Tää harrastus on ilmeisesti kivaa? Nyt se sentään on tajunnut että rauhassa pitää odottaa lähetystä ennenkun pääsee ehtimään kivoja maalimiehiä.

Kolmantena tehtiin vielä puolipako ja voi jösses, millä innolla koira oli vieläkin menossa! No, siihen jäi ne treenit. Mukava huomata, että kun koiralle laittaa liivin, miten se tajuaa mihin ollaan menossa. Nyt kun jaksais itsenäisesti ensin sitä ilmaisua harjotella ja opettaa, mutta kun meinaa vähän laiskotuttaa. Itseppähän tiedän laiskotelleeni.. :D Pian loppuu tältä syksyltä treenit ja on koko talvi aikaa!

Näihin kuviin ja huippu fiiliksiin palaamme jälleen. Nyt teetä ja koiran kanssa linnoittaudutaan sohvalle. :)

Ps. Muistakeehan laitella niitä postaustoiveita ja kysymyksiä, jos on mielessä jotain mitä haluatte tietää. Toiveet auttavat pitämään bloggaamisintoa yllä.. ;)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Myytävänä Hurtan sadetakki

Hei vain taas!
Emäntä taisi olla liian innoissaan, kun tilasi Hurtan sadetakin koiralle - sillähän säästyisi enimmiltä kuivausoperaatioilta niinhän? No, siinä kävi nyt niin että takki on liian iso ja epäkäytännöllinen meillä. Myynti-ilmoitukset löytyy tori.fi:stä ja Facebookista eikä yhtään kyselyä ole vielä tullut. Kokeillaan tätä kautta. Takkia on kokeiltu kerran meillä päällä ja siinä on joitakin irtokarvoja mutta muuten uudenveroinen!

Sadetakki on siis väriltään sininen ja koko 75cm. Hintapyyntö 25€ + postit.



tiistai 15. lokakuuta 2013

Maakuntamatkailua

Viime maanantaina matkattiin Kiteelle ja taas ollaan liikenteessä, nimittäin Etelä-Karjalan puolella Särkisalmella. Oltiin Neelan kanssa ystävän luona yötä ja nyt katsotaan minne nenä näyttää vai viekö se kotiin. Keskiviikkona on oltava kotona, kun suunta on tallille ja ilmasutreeneihin, ennen sitä mahdollisuudet tehdä mitä vain!

Neela on käyttätynyt suht mallikkaasti kylässä vaikkakin se on vähän teini.. Korvatulpat on lähteny tulemaan aivoista asti jo pois, suunta on siis vaan ylöspäin!

Tänään suuntana oli pikareissu Imatralle ja koira otti matkan aika lunkisti. :D

Laittakeehan meille postaustoiveita ja kysymyksiä, joihin voin sitten vastailla. :)