Vesihirviöitä

Otin itseäni niskasta kiinni pari päivää sitten, pakkasin koirat autoon ja kurvasin anopin ja appiukon pihaan, missä koirat pääsivät uimaan. Voi pyhä jysäys miten paljon koirat nautti vedessä räpiköimisestä ja meillä menikin pulikoidessa 1,5 tuntia. Neela rakastaa uimista ja Mila tekee ja juoksee perässä. Sain mie onneksi termiitin huomion monta kertaa itseeni ja leikittiin omia leikkejä samalla, kun ystäväni leikki Neelan kanssa. Räpiköimisen jälkeen jäin suustani kiinni anopin ja appiukon kanssa vielä toiseksi 1,5 tunniksi, minkä aikana koirat touhus ja kuivatteli pihalla.

On se vaan niin, että maalla on mukavaa. <3

  

 

 

Oli meillä mukana myös virallinen rantavahti Möffe!

- Ella

Lenkkeilyä vähän erikoisemmalla kokoonpanolla

Mietin kauan, että kehtaanko lähteä, mutta lähdin silti. Nimittäin pyörällä kahden saksalaisen kanssa ratsukon seuraksi. Ajattelin alkuun ettei tytöt käyttäydy tai että ei kestetä hevosen perässä tai kaikenlaista muuta, mikä sai monta kertaa miettimään tyttöjen mukaan ottoa. Piru vie miten ois jälkeenpäin kaduttanu, jossen olis niitä mukaan ottanu! Hevosen mennessä käyntiä, miun ei tarvinnut edes polkea kun ihan muutaman hassun kerran. Tytöt yritti myös kovasti vauhdittaa miun menoa, joten matka kului enemmänkin jarrutellessa. :D

Ravia mentäessä tytöt lönkytteli edellä rauhassa kiskomatta hihnoja juuri ollenkaan. Hevonen tuli sopivaa vauhtia takana. Kukaan ei sätkynnyt toistensa läsnäoloa, vaan matka sujui todella mallikkaasti kaikkien osalta. Tien loppupäässä oli mäki, jota Manna ja Neiti aikoivat juosta pari kertaa ylösalas ja miun oli tarkotus ottaa kuvia. Yllätyin positiivisesti myös siitä, miten nätisti tytöt odottivat käskyn alaisena kun kuvasin Mannaa ja Neitiä, eivätkä sykässeet samantien jalkoihin tai perään, tai muutakaan pöllöä - varsinkin kun ne odotteli siinä pyörässä kiinni. 

On ne vaan niin! <3

// Ella

Mila 1 vuotta!

Niin se vaan tämäkin päivä koitti, kun meidän termiitti täyttää 1 vuoden! Lähdettiin mukavassa säässä samoilemaan metsään ja käytiin ihan tässä lähipellolla ottamassa muutamat synttärikuvat. Mammalla vaan on vielä opeteltavaa kameran käytöstä, eikä se vielä noita kuviakaan kovin osaa muokata tai pelastaa. Mitä sillä toisaalta on väliä, kun synttärisankari on niin häikäisevän kaunis? :)

 

Kuulumisia helmikuulta asti

Nyt häpeä minä! Helmikuussa viimeisin blogiteksti?!! Nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja kirjottaa helmikuulta asti kuulumisia. 

Aloitetaan näistä:
- Neidit sairastivat kennelyskän parisen viikkoa Virolahden näyttelyn jälkeen
- Syötteellä harjoittelu maaliskuun puoliväli - huhtikuun puoliväli = sisälti hiihtämistä, lumisissa maastoissa rälläämistä ja kaikkea kivaa, tytöt olivat juuri tarpeellisen oireettoman jakson kotona. Neela aloitti juoksut pari päivää Syötteelle menon jälkeen
- Syötteen jälkeen olimme kotona. BH-treenejä ei ole järjestetty, mutta kävimme Milan kanssa hyvät tavat-kurssin
- Iso piha-aita valmistui
- Treenejä ei pahemmin ole ollut, joten on vähän treenattu kotona
- Heinäkuun viimeisinä päivinä olimme kolme päivää Kennel Eigenin järjestämällä leirillä, jossa Neela pääsi olemaan vieraileva tähti (=nobody, hänhän on niin hieno neiti ettei hänelle kelpaa kenenkään muun, kuin kepin seura...)
- Ollaan yritetty käydä paljon uimassa 
- Teinin ekat juoksut alkoivat
- Neela täytti 3. heinäkuuta 3vee!

Eipä meille ihmeitä kuulu. Ajattelin tämän olevan hankalampaa, mutta oikeastihan meidän elämä on ollut tasaisen tylsää koska maatilalla riittää näin kesäisin paljon työnsarkaa. Rakensimme koirille ison piha-aidan takapihalle, jossa ne on saanut olla ja viettää paljon aikaa kun myö immeiset on oltu työn touhussa. 

Meille siis tosiaan tarttui todennäköisesti Virolahden pentunäyttelystä kennelyskä, johon tytöt sitten sairastuivat. Syötteelle harjoitteluun lähtö läheni, joten sopi toivoa että yskä ja oireeton jakso loppuu ennen sitä. Onneksi kävi niin ja päästiin lähtemään kohti Syötettä hyvillä mielin. No, eiköhän sitten käynyt niin huono tuuri että Neelalla alkoi juoksut pari päivää perille saapumisen jälkeen. Mannan Möffe-pojuhan se siitä sitten innostui. Kuukausi meni siinä, että vahdattiin silmä kovana ja pidettiin erillään ettei vahinkoa pääse sattumaan. Se kuukausi oli raastava, mutta jotenkin me vaan rämmittiin se läpi, kun ei voinut Möffeä minnekkään hoitoon viedä. Ne on nuo hormoonit. :P

Kotiin päästyä ei sitten ookkaan mitään sen kummempaa tapahtunut. Komea piha-aita saatiin valmiiksi ja koirat pääsivät viettämään päivisin ulkoelämää aina, kun me immeiset oltiin maatilan töitä tekemässä, kesällä kun näitä töitä riittää. Tytöt onneks tykkää touhuta keskenään pihalla ja meille on aamuisin muodostunut jo tietty rutiini. Heräämisen jälkeen tytöt menee pihalle ja ovat siellä aina aamutöiden loppumiseen saakka jonka jälkeen ne pääsevät syömään. Aamuruuan jälkeen ne pääsee takas pihalle joko käymään tarpeillaan tai sitten ne jää sinne, jos pitää lähteä töitä tekemään. Hyvin on tytöt tottunut tähän. :)

Tosiaan on aika paljon jouduttu treenaamaan joko ajan- tai treeninpuutteen takia omatoimisesti, mutta nekin ovat valitettavasti jääneet vähän vähälle, koska kuten jo aiemmin mainitsin, töitä on riittänyt. Kaiken vapaa-ajan olen yrittänyt käyttää koirien kanssa edes seurusteluun ja leikkimiseen ja ollaan me vähän jotain pientä yritetty räpeltää. Neela ainakin on aikuistunut huimasti ja sen kanssa treenaaminenkin on nykyään jopa hauskaa. Mila nyt on luku erikseen, koska se on niin pätevä ja vielä alkuvaiheessa, etten ole sitä kerennyt opettaa väärin, niinkuin vanhemman neidon kanssa kävi. Neelan kanssa tekemiäni virheitä nyt sitten pikkuhiljaa tässä korjailen. Hupsis..

Niin, ja alkoihan ne termiitilläkin ekat juoksut 11kk iässä. Sitä ollaan oltu niin hellyydenkipeää mamman mussukkaa, että! Nyt on tärpitkin takana päin ja Milan kuulo on ainakin parantunut huimasti.

 

 

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä; meille tuli uusi perheenjäsen. 10-vuotias suomenhevos-ruuna Niemen Ässä! Alkuun ylläpitoon, mutta todennäköisesti jäädäkseen. :)

PS. Mila täyttää 15.8. vuoden! Synttärikuvia odotellessa. ;)