sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tavoitteet vuodelle 2015 + reissukuulumisia

Hei taasen ystäväiseni! Oon tässä viimeaikoina suunnitellut tulevaa vuotta koirien osalta ja pitäähän se nyt laittaa mustaa valkoiselle, ettei pääse lipsumaan. :) Suunnitelmia on ehkä edellistä vuotta ajatellen enemmän, mutta mitkään niistä eivät ole ylitsepääsemättömiä toteuttaa. 


Neelan suunnitelmat:

♣ Käydä ahkerasti BH- ja PK-tottistreeneissä + treenata kotona
♣ Vepetreenit jatkuu keväällä, joko Joensuussa tai Kiteellä
♣ Ainakin yksi vepe-startti ALO-luokassa
♣ Luonnetesti jo ehkä tänä vuonna?
♣ Hihnakäyttäytyminen kuntoon (tähän ei onneksi ole pitkä matka)
♣ Pääsiäisenä näyttely? Ehkä syksyllä Elokarelia-näyttely? Ainakin yksi!
♣ Selän kuvaus ja silmäpeili

Milan suunnitelmat:

♣ Tokon itsenäinen harjoittelu jatkuu
♣ Seisotus & näyttelyjuoksutus haltuun
♣ Ehkä joku näyttely. Elokarelia?
♣ Hihnakäyttäytyminen kuntoon
♣ Paljon lenkkeilyä kylällä, ettei päästä maalaistumaan liikaa
♣ Hyvät tavat-kurssi! Odotellaan innolla alkamista
♣ BH-treeneissä käyminen? Leikkiä & helppoja juttuja

Nämä asiat on nyt pääasiallisesti pyörinyt mielessä, voihan se olla että saavutetaan odotettua enemmän - tai sitten ei. :D Mutta tätä listaa voi tulla aina katsomaan, jos tuntuu että ote rupeaa lipsumaan. 

Minkälaisia tavoitteita teillä on vuodelle 2015? 


Viimeisenä, muttei vähäisempänä haluan kertoa teille, kuinka olimme tyttöjen kanssa muutaman päivän minireissussa Iso-Syötteellä. Koirat nautti silminnähden siitä lumen määrästä. Ne rälläsivät umpihangessa, jossa oli meillä ihmisillä melkein kainaloihin asti paikoittain lunta. Koirathan ei tietenkään niin syvälle uponneet. :D Käytiin lumikenkäilemässä, sosialistumassa hotellin respassa, juoksenneltiin muuten vaan sinne tänne ristiin rastiin ilman määränpäätä. Huippua! :)













Ystävämme Möffe. <3


- Ella

Ps. Oon vähän - tai aika paljonkin - pettynyt osan kuvista laatuun kun en vielä osaa ja sää oli ajoittain ihan _kamala_! Enkä osannut niitä pelastaa edes kuvia muokkaamalla. Äh.

perjantai 16. tammikuuta 2015

BH-treenien kevätkauden aloitus

Meillä alkoi Neelan kanssa eilen BH-treenit. Ajattelin, että saan hävetä itseni maanrakoon koska koira ei toimi. Ei me osata. Mutta, ei me ollakkaan mitään toivottomia tapauksia ja näen jo valoa tunnelin päässä. :) Nyt vaan kovasti vaihtelevia seuruutreenejä ja kontaktin vahvistusta. Jokohan uskaltais toukokuussa BH-kokeeseen? No ehkä ei. Tai saas nähdä.


Tässä todistusaineistoa, että ollaan me oikeesti siellä treeneissä käyty. Liikkeestä ei saanut kuvia millään ohjelmalla tällä valaistuksella. Tai sit en keksi, miten se on mahdollista. Kertokeehan työ miten valotusajat, polttovälit ja aukon säädöt vaikuttaa kuvien laatuun? Liike-ohjelmalla yo. asetuksia ei saa säädettyä. Kamera siis Canon EOS 1200D.





- Ella

maanantai 12. tammikuuta 2015

Myöhäinen joululahja + kaupunkilaistumista

Vihdoin ja viimein se myöhäinen joululahja itselle tuli, nimittäin uusi kamera! Kyllä sitä innolla jo odoteltiin, vaikka eihän toimitukseen mennyt kuin alle viikko. Mikä hätäinen... En päässyt samana iltana enää testaamaan kameraa, koska oli jo todella pimeää ja halusin ehdottomasti ottaa kuvia koirista. Seuraavanakaan päivänä ei ollut kovin kaksinen sää, pimeää ja kameran takana olevan mielestä pirun kylmä tuuli, että sormet jäätyi. Silti piti testata ja ei nämä nyt niin kammotuksia ole, kun sai pidemmän putken käyttöön. :)
Tässä teille esimakua:



Neito-Termiitti 21 viikkoa vanha ja vapaa seisomisräpsy.





Vaatii vielä selvästi harjoittelua, mutta yritys ja halu on kova, saattepa nähdä. ;)

Me käytiin tänään avopuolison ja koirien kanssa Kiteen keskustassa lenkillä, ettei ihan maalaistuta tänne susirajalle. No, alku meni ihan päin peetä ja onneksi tajusin alle puolen kilsan päästä ehdottaa, että joskohan erkanisimme omille teillemme. Neela sähläs, Mila sähläs = kaaos... No, se autto koska Neela kuulemma oli kävelly koko matkan hihna löysällä kun mieheke käveli takaisin autolle eri kautta. Koirien ohituksia ja hihnalenkkejä ei ole ollut ikuisuuksiin ja koska Neelan luonne on tässä iän myötä hieman muuttunut, en tienny yhtään miten se reagoi esimerkiksi vastaantuleviin koiriin. Ei onneksi mitenkään! Milakin oli oikein reipas! Ei yhtäkään haukahdusta ja todella hienosti kipitteli menemään hihnassa. Päteviä (yksinään...)! <3

Tästä pitäisi ottaa ihan tapa ja päätettiinkin tuossa, että milloin ei treenejä ole, niin käydään kerran pari viikkoon kylällä lenkillä. :) Nythän meillä alkaa tiistaina näyttelytreenit Milan kanssa (jos ottaavat kun ollaan vasta näin pieniä) ja torstaina BH-treenit Neelan kanssa. Ja sitten 1.2. lähdetään Milan kanssa Harjun Oppimiskeskukseen SPL:n epäviralliseen pentunäyttelyyn näyttäytymään. Saadaan hyvää harjoitusta ja vähän esimakua pennelin kehityksestä. :)

Tässä on tehty jo muutenkin vähän suunnitelmia eteenpäin, kun harkitsin Neelan ilmoittamista pääsiäisen tienoilla Lappeenrantaan näyttelyihin. En vaan osaa päättää, mihin väliin soisin neidon pitävän juoksunsa kun niitä kovasti nyt tekee. No, ehkä parempi että pitäis nyt kun parhaimpaan BH- ja vepe-treeniaikaan eli kesällä. :)

maanantai 5. tammikuuta 2015

Talvipäivän riemua - ei meillä muuta

Ei meille nyt uuteen vuoteen kuulu sen kummempaa, kun edelliseen vuoteenkaan. Eikös se niin mene, että yksi kuva kertoo enemmän kun tuhat sanaa. Sen takia tämä postaus on kuvapainotteinen. :)


^ Mila 20 viikkoa, painoa n. 20kg, säkäkorkeus n. 55cm.


Neela 2,5vee. Meillä on seisotuksen kanssa vielä pulmia, kun etujalat vinksottaa miten sattuu. Mutta on kai tämä jo sinnepäin?




Millis ajatteli kaivaa itsensä Kiinaan. Vai sittenkin aloittaa kevään peltotyöt ajoissa? No enivei, tytöillä oli hyvin hauskaa kraatereiden teossa. Onneks oltiin peräpellolla, niin ei me immeiset koko ajan olla turvallaan noihin monttuihin. :D




- Ella

Ps. Oon tähän mennessä kuvannut blogin kuvat pääsääntöisesti pikkuveljen Canon EOS 1100D järjestelmäkameralla ja EF-S 18-55mm putkella, mutta nyttempäs teinkin tuhmia. Nimittäin pistin tilaukseen Canon EOS 1200D + EF-S 18-55mm putkella ja siihen päälle vielä Rajalasta käytetyn EF-S 55-250mm putken. Saiskohan tuolla pidemmällä putkella otettua parempia kuvia koirista? Nyt joutuu ottamaan zoomi täysillä kuvia, jonka takia niistä tulee aina vähän ö-laatuisia. :( No, saapahan pikkuveli oman kameransa takaisin, onhan se ollut miulla "vuokralla" jo ehkä.... vuoden? Ups... :D