tiistai 14. lokakuuta 2014

Haaste: Ikimuistoinen hetkeni

Sain kuin sainkin pyytämäni haasteen. Ajattelin ensin, että ompas ihan helppo nakki mutta ei kauaakaan kun meni sormi suuhun kirjoittaessa, tekstin pyyhkimisessä, kirjoittamisessa, ajattelussa, tekstin pyyhkimisessä ja sitä rataa. Ei tämä ollutkaan niin helppo juttu kuin kuvittelin. No, vaikka jätin tämän kesken ja jatkoin myöhemmin niin en vieläkään ole aivan varma, mikä on se ikimuistoisin hetki.




Lähitulevaisuutta ajatellen, ikimuistoisia hetkiä on varmasti paljon. Ensimmäisen oman koiran hankkiminen, sen kanssa kiertely ympäri maakuntaa ja sosiaalistamistilanteet, koiran koulutus ja kaikki siihen liittyvät onnistumisen tunteet. Tai se, että olen kehittynyt ratsastajana huimasti viimeisen kahden vuoden aikana, vaikka hevoshistoriaa on takana jo kymmenisen vuotta. Apua!

Okei, löpinät sikseen. Tällä hetkellä päällisin puolin mielessä on se tapahtuma, kun suoritimme Neelan kanssa vesipelastuksen soveltuvuuskokeen (lue lisää täältä) ja näinollen pääsemme ensi kesänä kilpailemaan. Neela tykkää lajista ja kehittyi huimaa vauhtia kesän aikana. Tämä on myöskin sellainen laji, jossa omistajakin on päässyt sisälle ajatukseen. Jes, se se on - ikimuistoisin hetki. Olen päässyt oman ensimmäisen koiran kanssa näinkin pitkälle, että ihan kilpailemaan asti. Meillä - tai siis miulla - oli kyllä jännät paikat, kun oli kuitenkin kyseessä uusi paikka, uudet ihmiset mutta vesi elementtinä kuitenkin sama. Neelalla oli omat vahvat liikkeensä ja osa suorituksista kyllä yllätti täysin.

Mutta se, että jollekkin tämä on itsestäänselvä asia. Onhan se vain SOVE. Minulle se ei ole vain SOVE, vaan myös yksi suoritettu tavoite meidän yhteisellä matkalla ja vielä on monta tavoitetta täytettävänä. On se vaan niin huippis! :)


Ikimuistoisesta hetkestä onkin hyvä siirtyä nykypäivään. Sain tänään otettua ensimmäisen kunnollisen yhteiskuvan miun tytöistä. <3

Neela teki tänään myös hauskan tempun, sillä olin menossa sisälle koirien kanssa että lähdemme isännän kanssa hakemaan lautasmuokkarin traktorin perään kuivurilta. Sepä ei tullutkaan sisälle, vaan hyppäsi avopuolisoni viereen traktoriin ja istua tökötti siinä miun kutsuista huolimatta. No, nappasin pennelin kainaloon ja sitten lähettiin köröttelemään. Hienostihan Mila istui traktorin kyydissä, kuin vanha tekijä ja nauroinkin, että isäntä saa kohta kaks koiraa kyyditettäväksi traktoriin aina. :D

- Ella

2 kommenttia:

  1. Ihana muisto teillä. :) Onnittelut kilpailuluvasta, siitä se lähtee! Äkkiseltään haaste voi tuntuakin helpolta, mutta kun niitä muistoja on niin paljon!

    VastaaPoista
  2. Kiitämme ja kumarramme onnitteluista. :) Ja joo, todellakaan ei ollut mikään helppo homma, mutta kyllä se ikimuistoisin sieltä löytyi.

    VastaaPoista