maanantai 7. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Nyt vihdoin ja viimein pääsin kirjoittelemaan taas. Uusi vuosi on lusittu ratin takana ja koiranhoitajan virkaa toimitti oma pikkuveljeni joka oli ainut meidän porukastamme jolle uskalsin koiran luottaa sinä iltana. Oisin kyllä halunnut olla enemmän koiran kanssa mutta koko ajan pukkasi kuskin keikkaa niin mentävä oli. Sinä aikana kuitenkin kun Neelan kanssa olin ja vaikka en ollukkaan, neiti ei pelänny raketteja ollenkaan - katseli vain häntä heiluen! Meillä meni siis uusi vuosi odotusten mukaisesti ja todistettavasti koira on hyvin reipas luonteeltaan. 

Neela 5.1.
Oltiin natiaisen kanssa viikonloppu kaksin kotona koska vanhempani ja pikkuveikkani lähtivät perjantaina autonhakureissulle Vantaalle ja olivat siellä sitten koko viikonlopun. Myö sitten Neelan kanssa otettiin lauantaina ja lähdettiin metsään jo ennen yhtätoista! (Yleensä olen vielä sillon yöpukeissa kahvikupin ääressä. :D) Jänskäsin jossain välin reissua että uskallanko laskea koiran irti koska tuolla liikkuu niin paljon muita koiria ettei luoksetulo olis edelleenkään varma varsinkaan nyt kun koira alkaa näyttää uhmaiän ja juoksujen merkkejä yhtä aikaa... Se on myös yksi syy miksi hankittiin metsälenkkejä varten fleksi.

Laskin sitten yhen hemmetin ison mäen jälkeen Neelan irti ja ihan onessaan neiti juoksenteli pitkin ja poikin. En kyllä kehtaa selittää enempää vaan saatte ihan itse katsella sitä riemua. :)


1 kommentti: