keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Arvontainfo + kuulumisia

Nyt vihdoin ja viimein saatiin se 15 lukijaa täyteen joten laitan nyt vähän arvontainfoa. :) Kysyn nyt lukijoilta mikä olisi teistä mieluisin arvonnan palkinto?
  • Koiran lelu
  • Hyvinvointituotteita (mietin tassuvoidetta)
  • Joku luupaketti
  • Joku muu, mikä?
Sellainen ehdotus minulla kuitenkin olisi, että teillä on mahdollisuus kerätä yhdestä kolmeen arpaa. Tämän tavan näin eräässä toisessa blogissa enkä usko että ketään haittaa jos tätä ns. "lainaa" ja improvisoi koirablogille sopivaksi. Eli siis:
  1. arvan saa mikäli kirjoittaa kommenttilaatikkoon nimensä ja sähköpostiosoitteen
  2. arvan saa mikäli liittyy lukijaksi ja ilmoittaa siitä kommenttilaatikkoon
  3. arvan saa mikäli tekee kaikki eo. jutut ja mainostaa tätä blogia omassaan, ilmoittaen tietysti että näin on tehnyt ja että se on tarkistettavissa.

Kuulumisia

Meillä Neelan kanssa menee erittäin kivasti siitäkin huolimatta että uhma nostelee päätänsä ja juoksut tekevät tuloaan. Välillä korvat on koiralla koristeena mutta välillä tottelevaisuus ja motivaatio on 100-prosenttista. Muunmuassa viime viikonloppuna tehtiin Neltsin kans sellanen vajaan tunnin lenkki jolloin miullakin oli oikeasti kivaa, koira totteli ja ihmisten ohitukset onnistuivat 3/3:sta. 

Mielenvirkistykseksi opetutin koiralla leiki kuollutta- ja molemmat tassut-käskyt. Ei sinänsä oo seksuaalista merkitystä näillä tai tulevaisuutta ajatellen hyötyä mutta kun ei kehtaa treenata tottista uhman takia. Ootan kylläkin innolla että pääsis taas treenaamaan kunnolla ja ehkä myös jollekkin kurssille missä sais vinkkejä mm. koirien ohituksiin kun tämä on vähän yli-innokkaana menossa tervehtimään vaikka en koskaan ole vieraita koiria päästänyt hihnassa tutkimaan..

Olen myös todennut että siitäkin huolimatta ettei äitini tykkää koirista, Neelasta on tullut sille hyvin tärkeä - samoin muulle perheelle. Sen näkee hyvinkin pienistä asioista ja eleistä, mm. kotona ollessa pikkuveikkakin ulkoiluttaa koiraa. ;) Tämähän se oli tarkoituskin! Ollaan perheen kesken päätetty että jos keittiössä touhuaa ihmiset, koira ei hyöri jaloissa. Onneks ollaan tarpeeks monta kertaa käsketty se pois koska nyt melkein automaattisesti Neela jää näkymättömän rajan taakse istumaan tai makaamaan.



Huomatkaa! Mikäli teillä on jotain mukavia koiriin liittyviä haasteita tai mihin tahansa muuhun liittyvää niin minut saa haastaa. :)
Harrastan myös ratsastusta joten hevosiinkin liittyviä haasteita voin tehdä.

16 kommenttia:

  1. Hei osallistun arvontaan ja lukijasi jo olenkin ja palkinnot on kaikki upeita, mutta hyvinvointituote saattaisi olla kiva ♥
    Sähkäri sakemannitniilojajalo@gmail.com ja laitan pienen mainoksen blogi arvonnastasi esille blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Laitankin ylös että sait itsellesi juuri kolme arpaa. Toivotaan että tulee paljon osanottajia että ihmiset saa elää jännityksessä kun arpaonni on pienempi. ;)

      Poista
  2. Lukijana olen minäkin ja mieluisin palkinto olisi jokin lelu tai luupaketti. :)

    VastaaPoista
  3. Neela kasvaa hurjaa vauhtia, vau!

    Itse tykkäisin arvonnanpalkintona koiran lelusta tai luupaketista :) Ja tämän takia myös osallistun, eli sähköpostini on iida.k@hotmail.fi
    Lukija olen jo ollut hyvän tovin ja mainitsinkin omassa blogissani teidän arvonnastanne (http://iida-justmeandmyfriends.blogspot.fi/)

    VastaaPoista
  4. Pitäähän se minunkin osallistua ;) meille kelpaisi tietenkin mieluiten joko lelu tai luupaketti ! eli siis sähköposti osoite on veeti_pintti@hotmail.com ja nimi on janette. Lukijana olen ollut alusta asti ;) ja tietysti mainostan myös omassa blogissa ! http://morrinmaailma.blogspot.fi/2013/01/nuka-kuvaus-hetki-tuokio.html

    VastaaPoista
  5. Löysin blogin toisen blogin kautta ja pakkohan sitä on osallistua! Osallistun siis kolmella arvalla, kommentoimalla, liittymällä lukijaksi ja kertomalla arvonnasta blogissani! :) Niin ja itseäni ainakin kiinnostaisi ehdottomasti lelu tai luupaketti!

    naeh_@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Kappas keppanaa! Löytyy tuttujakin täältä bittiavaruudesta :D Vitsit miten Neela on kasvanu ihan jättimäiseks jo! Mie pahoin pelkään, että meille ois ehkä sittenki kaivattu vähän tanskandoggia sekaan. Tuntuu että tuosta apinasta jää ihan tosi mini tai sit ei vaan haluu toistaseks kasvaa mihinkään suuntaan. Piti teitä jo tällä viikolla höykkyytellä lenkkeilemään, mutta Rontti telo kinttunsa jossakin ja se nyt luulee ottavansa tasasemmin ainaki tovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä bittiavaruuskin on pieni! :D Kyllä, Neela on jo iso tyttö - säkäkorkeus ainakin sen 60cm ja painoa 25 kiloa. Älä huoli, kyllä se teidänkin pieni Rukka-riiviö vielä kasvaa, nyt sillä varmaan vaan on just tuo "en tahdo kasvaa mihinkään suuntaan"-syndrooma.

      Mie muutan nyt loppuviikosta kotiin eli minnuu voi siitä lähtien höykyttää ihan urakalla kunnes Rontinkin kinttu on kunnossa. :)

      Poista
  7. Ei oo Ella tainu muistella laittaa ilmotuksia.. : ) Mie sanon sille tänään et kattelee blogiaan.. ;)

    Mie voitan jokatapauksessa yhden palkinnon, 3kpl koiranulkoilutuslippuja, et jos ittee ei just sillä hetkellä kiinnosta lähtee käyttää koiraa pihalla nii nakkaan lipukkeen kouraan ja miun vuoro menee ohi.. :p

    Terveisin Pikkuveikka.. : )

    VastaaPoista