Epätoivo!

Tänään iski taas se epätoivon hetki ja huonon koiranomistajan tuntemukset. Kun kaikki vaan villihtee eikä kukaan kuuntele, ihankun kuuroille korville menis kaikki. Kun korvat katoaa ja nenä juurtuu maahan - kaikki maanpäällä kuuluva ääni häviää kun hajujen maailma vie mennessään. Miksikä ihmeen meheväksi fileepihviksi tässä pitäisi muuttua että olisin koiralle se kiinnostava ja siitä olisi kiva ottaa kontaktia ja seurata mitä se mamma nyt seuraavaksi touhuaa? Mitä tässä nyt on tehnyt taas väärin? Gaah!

Treenikentällä Mila oli taas hyvin pätevä ja nopeaoppinen neiti, joskin välillä vähän turhan innokas ruuan perään. Mutta Neela; kun se pääsi autosta, alkoi se häslääminen nenä maassa sinnetännetuonne ja vielä vähän sinne. Miulla oli Wubba, nameja ja käytin vaikka mitä äänimerkkejä, lelulla härnäämistä ja aivan varmasti viereisellä leikkikentällä olleet nuoret katto ja kuunteli, että mikä lie hullu laitoksesta karannu.. Välillä Neela kuunteli, se leikkikin. Yritin saada oikean viretilan mutta aivan turhaan. Se kyllä olisi leikkinyt mutta mikä ihme siinä on, että se nenä vaan osottaa suoraan eteenpäin?! Perusasennossa nenä on kyllä ihan oikeaan suuntaan mutta kun yrittää seuruuta, nenän suunta muuttuu suoraan ja siinä se pysyy. Silloin tällöin Neela ottaa kontaktia sekunnin tai kaksi mutta sen jälkeen rintamasuunta on taas aivan jotain muuta mitä pitäisi... Näinköhän me koskaan päästään sinne tokokokeeseen.
 

Tytöt 7.11. <3

Iso-Neiti Honkkeli, ikää 12 viikkoa. Painoa 10.4kg ja säkäkorkeus joku sentti.

Mila kävi tänään 12-viikkoisen ison tytön rokotuksilla eikä se edes huomannu koko piikkiä kun hän keskittyi ruokailemaan. Kävin töiden jälkeen ostamassa Agrimarketilla ahmateille tarkoitetun ruokakupin ja illan viimeinen ruokailu tapahtui sitten jo vähän rauhallisemmissa merkeissä. Tähän väliin mahtuu vielä yhdet tokotreenit ja iltalenkki koirien kanssa keskenään. Tällä kertaa Neelakin kuunteli jo paljon paremmin kun pysähtelin ja kääntyilin paljon. Loppuen lopuksi jäi ihan hyvä mieli. Ja se viimeinen tikki oli se, kun koirien tassuja kuivatessa Neela työnsi päänsä kainaloon ja tuhahti. 

 

Eilen 9.11. montulla muutamat perusasennot Milan kanssa

On ne kaikesta huolimatta vaan niin miun tyttöjä! <3

Onko muilla joskus ollut tällaisia epätoivon hetkiä koirien kanssa? 

 

- Ella

Ps. Laumaeläjät-blogi heitti meitä kuvahaasteella jonka yritän tässä piakkoin suorittaa, kiitos! :)