lauantai 19. lokakuuta 2013

Nenänkäyttöä

Tänään ei ole tarjolla kuvia mutta sitäkin iloisempaa asiaa. Koira on ekan kesän aikana kehittynyt hurjasti henkilöhaussa ja voi vaan omistaja olla tyytyväinen! Tänään metsässä tehtiin kaksi haamua, jotka näytettiin Neelalle ja sillä aikaa kun kävin muualla kääntymässä, maalimiehet oli uponnut syvemmälle metsään piiloihin. Jo siinä vaiheessa, kun koira ensimmäisen kerran näki ukot, se ei meinannut nahkoissaan kestää. No, hallintaa harjoteltiin siinä..

Eka ukko, neiti sinkosi ja maalimiehen mukaan se käytti tosi hyvin nenäänsä ilmavainulla! Siellä sitten palloleikit ja uutta ukkoa etsimään. Toiselle ukolle se lähti samallalailla. Tää harrastus on ilmeisesti kivaa? Nyt se sentään on tajunnut että rauhassa pitää odottaa lähetystä ennenkun pääsee ehtimään kivoja maalimiehiä.

Kolmantena tehtiin vielä puolipako ja voi jösses, millä innolla koira oli vieläkin menossa! No, siihen jäi ne treenit. Mukava huomata, että kun koiralle laittaa liivin, miten se tajuaa mihin ollaan menossa. Nyt kun jaksais itsenäisesti ensin sitä ilmaisua harjotella ja opettaa, mutta kun meinaa vähän laiskotuttaa. Itseppähän tiedän laiskotelleeni.. :D Pian loppuu tältä syksyltä treenit ja on koko talvi aikaa!

Näihin kuviin ja huippu fiiliksiin palaamme jälleen. Nyt teetä ja koiran kanssa linnoittaudutaan sohvalle. :)

Ps. Muistakeehan laitella niitä postaustoiveita ja kysymyksiä, jos on mielessä jotain mitä haluatte tietää. Toiveet auttavat pitämään bloggaamisintoa yllä.. ;)

5 kommenttia:

  1. Voisitko tehdä postauksen Neelan koirakavereista? Miten se tulee toimeen toisten koirien kanssa ulkona ja kotona?

    VastaaPoista
  2. Moi. Mä taas haluaisin tietää miksi valitsit saksanpaimenkoiran? Oliko rotu tuttu? Mitä odotuksia sulla oli rotua kohtaan? Ja mitä vinkkejä ja ohjeita antaisit sellaiselle, joka miettii saksanpaimenkoiran ottamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos ideasta, toteutan tämän heti kun vain ehdin tehdä edellisen toivepostauksen pois alta. Oon Neelan koirakavereista ollu tekemässä jo jonkun aikaa tuota, mutta sitten mie sen aina unohdan. Mutta tulossa on! :)

      Poista
  3. Hienosti Neeluskainen on taas edennyt "urallaan"-hienoa, Ja voi noita kuvia-Neela on kyllä hyvä kuvattava. Toivottavasti talveksi keksitte jotain muuta-tosin hakuahan voi harrastaa talvellakin nimi.varpaat jäässä maalimiehenä. Rapsuja koissukke ja joulunodotusta sinne sullekin

    VastaaPoista