Ruudun takana

.. kirjoittelee -94 vuonna syntynyt Joensuulainen, Ylämyllyltä Kiteen susirajalle vauhtia ottanut tyttönen. Tavallinen maalaistyttö jolle ominaista ovat tyhmät jutut & vitsit, "nauru pidentää ikää"-meininki eli siis nauraminen ja äkkipikaisuus. Ellan lisäksi saattaa minnuu kuulla kutsuttavan myös Ellperiksi, Ellukaksi ja Eltsiksi.



Luonteeltani oon täysi piiloblondi ja vähän hönö joten saan yleensä ihmiset juurikin sen takia nauramaan. Huumorintajua löytyy mutta tietyt asiat on sellasia jotka ei vaan yksinkertasesti mahu miun ymmärrykseen. Oon tullu isääni ja isän puolen sukuun koska;
- puhun paljon
- oon koko ajan menossa
- jos jokin ei onnistu ja siihen menee hermo, on homma silti tehtävä loppuun
- oon kova tekemään töitä - varsinkin sellasia töitä joiden parissa viihdyn

Harrastuksistani rakkain eli heppailu on kuulunu miun elämään jo kohta kymmenisen vuotta ja tavallaan oon osittain "itseoppinut". Aloitin yksityistallilla ja ratsastustunneilla oon käyny yhteensä n. 2 vuotta koko harrastusajasta. Sydäntä lähinnä on ollut suomenhevoset niiden itsepäisen luonteen ja monipuolisuuden takia, jonka takia suurin osa heppailuhistoriasta ajoittuu eo. rodun kanssa touhuiluun sekä ravureiden että ratsujen kanssa. Oon kokenut kaikenlaista pukittelijoiden, keulijoiden, ryöstäjien ja muutenkin vaikeiden hevosten kanssa joten ihan vähässä kummassa minnuu ei kyllä ennää saa säikytettyä. :--D Viimeiset pari vuotta olen käynyt sellaisella tallilla, missä tunnen kuuluvani oikeasti porukkaan ja viihdyn ainakin 150%:sesti. Meillä on siellä kasa erilaisia karvakorvia (koiria ja hevosia) ja olen tässä ajassa oppinut enemmän, kuin koko hevoshistorian aikana.

sh-t. Satu-Likka
Pv-tamma Lamia

tilasto-tamma Maari
Muita harrastuksia on mm. grafiikan ja yksinkertaisten  kotisivujen vääntäminen, valokuvaus ja tästä eteenpäin myös koiran kanssa kaikki harrastukset mitä sen kanssa tuun sitten harrastamaan.

Muistan kun pentuna sanoin että mie haluan eläintenhoitajaks isona ja sehän miusta tulikin, kun 2013 keväällä sain paperit kouraan. Nyt on kuitenkin uusia tuulia sen verran, että olen hakenut logistiikka-alaa opiskelemaan ja toisena ajatuksena olisi lähteä oppisopimuksella baarimikoks kouluttautumaan. Tiedä vaikka miusta tulis rekkakuski tai baarimikko, eikä eläintenhoitaja..
Tähän päivitystä sen verran että baarimikon opinnot vaihtuikin jo ennen koulutukseen hakeutumista ravitsemisalan koulutukseen. Aloitin syyskuussa 2014 työvoimapoliittisen koulutuksen, jossa saan suoritettua tutkinnon osia hotelli-, ravintola- ja cateringaloilta.

"gti-tyttö ilman bikineitä" - pojat
Perheeseen kuuluu isä, äiti ja 15-vuotias pikkuveli. Elukoita perheellä on kahen kissan verran.

Kollipoika Rasmus
Ja sen sisko Nessu
Päivitetty 18.12.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti