tiistai 15. heinäkuuta 2014

Hengenpelastusta ja vientiä

Ihanaa, kun vihdoin on joku, joka jaksaa raahata kameraa mukaan treeneihin. :) On paljon mukavampi kirjoitella blogiin kuulumisia, kun on jotain konkreettista näyttöä asioista. Tämän tekstin kaikki kuvat on ottanut Noora Väisänen, kiitos!
Viime kertaset vepe-treenit meni omasta mielestä vähän penkin alle, vaikka toki jokainen liike lopetettiin kun koira teki hyvin. Alkuun tehtiin Mannan kanssa vientiä kuivalla maalla, koska Neelalla on juoksut niin vesiosuudet täytyy sen kanssa tehdä viimeisenä. Tämä osuus meni _todella_ mainiosti koska oltiin sitä omatoimisesti kotona harjoteltu. Sen jälkeen kun oli meidän vuoro siirtää vienti veteen, Neela ei sitten enää malttanukkaan ja koko pakka levis käsiin. Muut jakso onneks kannustaa kun itellä meinas usko loppua kesken, joten saatiin kun saatiinkin loppuun hyvä suoritus!

Neiti vesihullu ois vaan halunnu päästä uimaan, huuti rannalla kun hyeena ja rimpuili minkä kerkesi. En lähettänyt sitä ennenkun se oli hiljaa ja siinäkin vaiheessa se otti patukan suuhun, tiputti sen ja lähti uiskentelemaan veneen luokse. Kun se vientiesine saatiin veneelle, ei palkka veneen luona ollut tarpeeks huippu, että neiti olis luopunut patukastaan. Onneks saatiin lainaan toinen patukka (omat treenilelut on kadonnut kun tuhkatuuleen?!!) ja saatiin pari hyvää suoritusta loppuun.




Kerroin edellisessä postauksessa, että ei olla vielä aikaisemmin päästy hukkuvaa pelastamaan liian kylmien ilmojen takia. No, viime kerralla emäntä laitettiin uimaan ja luojalle kiitos oli lämmintä vettä! Hukkuvan (= oma mamma) pelastus meni vientiin nähden paljon paljon paremmin ja siinä riitti pari toistoa ja seuraavalla kerralla lisää.



On se neiti vesipelastuskoira ihan pätevä, vaan tuota malttia ei aina oo riittävästi tehdä asioita. Kyllä tää tästä, viime kerta meni penkin alle mutta silti ei lannistuta!



tiistai 8. heinäkuuta 2014

Tapahtumia parilta kuukaudelta

Inspiraatiota ei olla saatu vieläkään takaisin blogin kirjoittamiseen, eikä tokoiluun. Mutta VEPE on sellanen juttu, että sekä koira että omistaja on ihan into pinkeenä menossa treenaamaan! Siitä tulinkin nyt vihdoin ja viimein teille kertomaan. :)
Meillä siis ei ole tapahtunut taas tuon taivaallista tässä välissä muuta kuin, että Neela täytti 2 vuotta 3.7. ja ollaan käyty muutamia kertoja nyt VEPE-treeneissä. Ennen ensimmäistä kuivaharjoittelu-kertaa meillä oli uimataidon testaustilaus, jossa katottiin miten koira menee veteen ja uiko se ylipäätänsä. No, myöhän mentiin heittämällä läpi! :D Kuivaharjoittelukertakin meni oikein mainiosti. Neela hyppäs veneeseen ja kylläkin samantien sieltä pois koska hän luuli sen olevan joku kiva leikki. Huoh!

No, sitten ekalla kerralla veden äärellä neiti vesihullu hyppäs kyllä veneeseen, mutta sai kamalan hepulin kun ei päässy uimaan just NYT eikä huomenna. Veneestä se sitten luvan saatuaan hyppäs taas kunnon banzai-loikalla veteen ja ui rantaan. Seuraavilla kerroilla on harjoiteltu esineen vientiä, veneestä hyppäämistä ja veneen hakua jo vähän. Kotona sitten Mannan avulla ollaan treenattu itsenäisesti esineen vientiä maalla. Neiti (toivottavasti) tuleva vesipelastusmestari on välillä ollut kun vanha tekijä ja osa jutuista on tehty niin, kun niitä ois tehty aina. Hukkuvan pelastus on jäänyt myöhemmälle, kun on ollut niin pirun kylmiä kelejä!

On ollu todella avartava kokemus tähän asti tuo vesipelastus, että varmasti tämä laji ei tuu jäämään pois meidän repertuaarista ikinä - voin melkein vannoa. Jospa päästäs joskus jopa kisoihin asti. Joojoo, niin oon sanonu varmasti tokon ja henkilöhaunkin kanssa. :D No, toivossa on hyvä elää.. Syksyllä olis vuorossa ihan ensin SOVE, ennenkun voidaan edes kilpailemisesta haaveilla.

(c) Siina Jolkkonen

(c) Siina Jolkkonen

(c) Siina Jolkkonen
 Toinen kiva uutinen on se, että äitin lapsi ei olekkaan enää niin pieni, vaan täytti huimat 2 vuotta!

Vastahan mie sen kävin hakemassa ja se oli näin pieni...

.. mutta nyt se on jo NÄÄÄÄÄIN iso! <3

Eka kunnollinen yhteiskuva. <3
Mitäs olette itse lukijat mieltä vesipelastuksesta? :) Minkälaisena lajina pidätte vepeä?